Saimme loskaisena torstaina herttaisen pirteän vieraan Saksasta. Sarah Wagner on syksyn Erasmus-vaihdossa Turun yliopistossa ja hän halusi myös nähdä suomalaista kouluarkea.
Hän pääsikin mukaan englannin, saksan, ruotsin, matematiikan ja kotitalouden tunneille.
Vielen Dank, Sarah!
torstai 23. marraskuuta 2017
torstai 9. marraskuuta 2017
Valokuvanäyttely kaupungintalolla
Kansainvälinen Salo
Syksyllä 2017 Hermannin koulun seitsemästä eri maasta tulleet valmistavan luokan oppilaat (13-17v.) osallistuivat valokuvatyöpajaan, jonka ohjasi valokuvaaja Andréa Vannucchi.
Lähdimme liikkeelle camera obscurasta ja taskulampusta valonlähteenä, kokeilimme valolla piirtämistä, varjokuvia, erilaisia taustoja ja kuvakokoja. Työskentelimme erikokoisissa kokoonpanoissa: itsenäisesti, pareittain, pienryhmissä ja koko ryhmänä. Kävimme myös Salon taidemuseossa valokuvaaja Elliott Erwittin näyttelyssä.
Oppilaat tekivät valokuvapäiväkirjoja, joista kooste on näyttelyssä nähtävissä. Päiväkirjoista käy ilmi nuorten arjen elämä, heidän henkilökohtaiset kertomuksensa, suhde asuinpaikkaan ja yhteisöön.
Omakuvastudiossa nuoret ottivat itsestään kuvia studiossa kaukolaukaisimen avulla. Näyttelyssä esillä olevat omakuvat ovat nuorten itse valitsemia.
Hankkeen rahoitti Salon taidemuseo Veturitallin ystävät ry Salon kaupungilta saamallaan Suomi100 –hankeavustuksella sekä yhdistyksen omalla rahoituksella.
Taideprojektiin osallistuivat oppilaat Abdullah Ishab Mustafa, Ahmadi Asadullah, Halimi Madena, Heidari Rahmatullah, Hussain Zada Akbar, Mansour Ashraf, Mansour Jamal, Masaoodi Sajjad, Masaoodi Ajat, Mohammadi Mehran, Omar Khel Abdullah, Orponen Artemii, Saleh Saleh, Wyralska Wiktoria, Ehsani Khodadad, Kaminiski Jakub sekä valmistavan luokan opettajat Tiina Järvinen ja Sami Laurén ja ohjaajat Sari Isotahdon ja Eva Voros.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)