tiistai 9. kesäkuuta 2026

Job Shadowing Portugali 1.-5.6.2026



 

Sunnuntai 31.5.

Lähdimme Salosta klo 10 junalla Helsingin Pasilaan ja lähijunalla Pasilasta Helsingin lentoasemalle. Ensimmäinen yllätys kohdattiin lentoasemalla, kun KLM:n lentomme Amsterdamiin oli ylibuukattu ja toiselle meistä ei ollut paikkaa koneessa. Meitä ohjeistettiin kuitenkin odottamaan rauhassa. Saimme tietää, että ensin etsitään aina vapaaehtoisia lennon vaihtajia. Pääsimme lennolle vapaaehtoisen vaihtajan avulla ja Amsterdamista meillä oli jatkolento Lissaboniin. Lentokentältä matka jatkui junalla. Portugalissa ostimme junaliput automaatista virkailijan avustuksella. Ennen matkaa liput tulee aina leimata keltaiseen koneeseen, jotka sijaitsevat lähellä junia. Hotellilla olimme paikallista aikaa kello seitsemän. Portugalissa kello on kaksi tuntia vähemmän kuin Suomessa.




Maanantai 1.6.

Aamupäivällä teimme pienen junaretken ja ihailimme Lissabonin Tejo-joen rantaa samalla kun odottelimme portugalilaisia ystäviämme saapuviksi. Vietimme maanantaipäivän Lissabonissa 65 oppilaan ja viiden opettajan kanssa. Heillä oli koulun retkipäivä ja vierailukohteina olivat Earthquake museum (maanjäristysmuseo ) ja Aqua museum (vesimuseo). Earthquake-museo oli erittäin vaikuttava, interaktiivisesti hieno ja nykyaikainen museo, joka on ehdottomasti vierailemisen arvoinen, jos suuntaat matkalle Portugaliin. Lissabonissa tapahtui vuonna 1775 tuhoisa maanjäristys, jonka tapahtumien esittelyä varten tämä kaksi vuotta sitten valmistunut museo oli rakennettu. Maanjäristyksestä seuranneet hyökyaallot ja tulipalot tuhosivat tuolloin noin 85 % Lissabonista. Oppilaat olivat ennen matkaa opiskelleet maanjäristyksistä ja pitivät tästä museosta kovasti.





Toinen vierailukohteemme oli Lissabonin vesimuseo, jossa opas kertoi, miten Lissabonin vesihuolto on toiminut ja miksi vesi on ollut ratkaisevan tärkeää kaupungin kehityksessä. Saimme nähdä myös vuonna 1880 valmistuneen höyrypumppuaseman, jonka avulla vettä nostettiin ja siirrettiin eteenpäin putkistoissa. Mikä hienointa, me näimme sen toimivan edelleen! Tämä on merkittävä keksintö teollisen vallankumouksen aikana. Vierailun aikana tutustuttiin myös veden kiertokulkuun ja ympäristöasioihin. Näistä innostuneina saimmekin Marjan kanssa idean, että kokoamme koulun info-tv:een vesijalanjälkiä.

Lissabonista matka jatkui Sever do Vougaan ja mikä hienoa meille löytyi tilaa koululaisryhmän linja-autosta. Kolmen tunnin ajomatkan jälkeen matka jatkui vielä opettaja Celesten kanssa Aveironiin, jossa yövyimme viikon ajan.



Hampurilaisen vesijalanjälki



Tiistai 2.6.

Tiistaina vierailimme koululla escola básica e secundária Sever do Vouga. Yhteysopettajamme Celesten ja Floran kanssa tutustuimme koulurakennukseen, jossa oli mm. kirjasto ja pienimuotoinen kauppa, jossa myytiin huokeaan hintaan oppimisvälineitä. Rakennus on laaja sisältäen neljä eri rakennusta, sillä oppilaita on noin 1300 alakoulusta (10-vuotiaasta) lukioon asti. Lisäksi rakennuksessa oli aikuiskoulutuskeskus, jossa opettajat ohjaavat aikuisia 23-vuotiaasta lähtien.

Tapasimme rehtorin ja vararehtorin, näimme oppilaiden draamaesityksen, joka sijoittui portugalilaiseen 1950-luvun perhe-elämään ja vierailimme biologian ja tieteen CLIL-tunneilla. Koulupäivä oli pitkä klo 8.30–17.30. Päivä sisälsi tunnin mittaisen ruokatunnin. Viikossa on kolme tällaista koulupäivää ja keskiviikkoisin sekä perjantaisin on kaksi lyhyempää koulupäivää klo 8.30–13.30. Näiden lyhyempien koulupäivien jälkeen oppilailla on usein vielä erilaisia harrastuksia koulussa kuten tanssia, soittoa, kuoroa, tennistä, uintia, jne. Rakennuksessa opettajille on tarjolla kaksi opettajainhuonetta, joista toinen on työskentelyä varten ja toinen on erillinen lepohuone, jossa oli mahdollisuus syödä omia eväitä ja levätä sohvilla.

Koulun kirjasto







Yhteysopettajamme Celeste asuu Aveironissa ja pääsimme hänen kyydissään aina koululle ja takaisin. Matka kaupunkien välillä on noin 30 km. Aamulla matkalla Aveironista Sever do Vougaan näimme metsiä isojen metsäpalojen 2024 jälkeen. Tämän vuoksi tälläkin hetkellä liikennettä hidastavat tienvarsityöt, jossa tien vieressä olevaa nopeasti kasvavaa kasvillisuutta leikataan lyhyemmäksi tulen leviämisen estämiseksi. Näin mahdollistetaan liikenteen eteneminen huolimatta metsäpaloista, jotka ovat valitettavan yleisiä Portugalissa. Laaja metsäpalo oli myös hyvin lähellä Sever do Vougan koulurakennusta.


Näkymä koulun pihalta

Keskiviikko 3.6.

Keskiviikkona jatkoimme kouluvierailua. Tutustuimme oppitunteihin ja keskustelimme yhtäläisyyksistä ja eroista koulujärjestelmässämme. Portugalissa koulu alkaa 6-vuotiaana. Kyläkouluissa opiskellaan aina 10-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen siirrytään yhtenäiskouluun ja Sever do Vougassa opiskellaan aina alakoulusta lukioon asti samassa rakennuksessa. Mikä hienoa, niin vanhemmat opiskelijat pitävät oppitunteja nuoremmille oppilaille.

Tässä koulussa edellisen Erasmus+ -projektin aiheena oli maahanmuuttajat. Vaihdoimme ajatuksia heidän kanssaan ja saimme ideoita meidän koulun kehittämiseen. Tässä koulussa oli esimerkiksi toteutettu erilaisia tervehdyksiä eri kielillä, opettajien tietoisuutta maahanmuuttajien kohtaamisesta oli lisätty kouluttamalla vapaaehtoisia opettajia, kirjaston henkilökunta oli tehnyt kansainvälisen reseptikirjan ja maahanmuuttajat olivat opettaneet oman maansa perinteisiä pelejä ja leikkejä paikallisille oppilaille. Saimme ajatuksia, miten kehittää oman koulumme kotikansainvälisyyttä.


Tervehdyksiä eri maan kielillä




Iltapäivän aikana tutustuimme Sever do Vougan upeaan luontoon, joka on säilynyt metsäpaloilta jyrkissä laaksoissa. Kävelimme pitkin vanhaa junasiltaa, joka tehtiin noin 100 vuotta sitten höyryjunille. Kuva on ikuistettu kaakaleihin Aveironin juna-asemalla. Kulttuuriperintönä oli säilynyt vanhoja vesimyllyjä ja luonnonsuojelualueesta oli tehty virkistysalue. Illalla meidät vietiin vielä tutustumaan Aveironissa olevaan Costa Novaan, joka on pieni rantakylä Aveironin lähellä. Vanhan kalastajakylän kivijalkaan on rakennettu uusia asuntoja, joista iso osa on lomakäytössä. Perinteistä arkkitehtuuria kunnioitetaan, sillä uusia taloja rakennetaan vanhoja perinteitä kunnioittaen maalaamalla julkisivuun pystyraidoitusta. Näimme myös Portugalin korkeimman majakan (n. 62 m).








Torstai 4.6.

Torstaina oli kansallinen vapaapäivä ja tämän päivän vietimme Portossa tutustumalla paikalliseen kulttuuriin. Aveironista Portoon oli noin tunnin junamatka. Porto on Portugalin toiseksi suurin kaupunki sisältäen paljon historiallisesti merkittäviä rakennuksia. Portosta löytyi rakennustelineet, jotka symboloivat yhtä matkamme tarkoitusta, CLIL opetuksen kehittämistä, CLIL scaffolding. Rakennustelineet symboloivat oikea-aikaista tukea kieleen, joka auttaa sisällön ymmärtämisessä. Tuetaan silloin kun ilmenee tarve ja tuki puretaan, kun sitä ei enää tarvita. Porto on rakentunut Touro-joen laaksoon ja puolia yhdistää valtavat siltarakennelmat junille, autoille ja ihmisille. 





Perjantai 5.6.

Perjantaina meillä oli koulupäivä ja tutustuimme matematiikan ja taidehistorian tunneille sekä vain 7.-luokkalaisille tarjottavaan oppiaineeseen science, jossa oli yhdistetty kemia, fysiikka ja biologia. Päivän aikana keskustelimme yhteistyöstä eTwinningin kautta. Koulu on ollut mukana kolmessa eTwinning projektissa, joista viimeisimmän CLIL-projektin, Science Without Borders, he ovat itse luoneet. Flora näytti, miten eTwinningiin luodaan oma projekti ja he lupautuivat olemaan meidän ensimmäinen kansainvälinen yhteistyökumppani tällä alustalla. Itse ohjelmaan olemme tutustuneet aiemmin opetushallituksen järjestämillä etäkursseilla. Lisäksi tutustuimme goosechase-ohjelman käyttöön, jonka avulla opetuksen pelillistäminen on mahdollista. Uutena meille näytettiin tekoälyn avulla toimiva googlepohjainen NotebookLM, jota sekä oppilaat että opettajat käyttävät Sever do Vougan koulussa.




Portugalilaisten eTwinning projekti

Iltapäivällä tutustuimme Celesten avulla Aveironin suola-altaisiin. Piirroksesta näkyy, miten suola kerätään talteen kun neste on haihtunut pois ja merisuola jää jäljelle. Keruuaika on kesä-heinäkuussa. Aveironissa tutustuimme Art Novan arkkitehtuuriin ja näimme kaupungille tyypillisiä moliceiro-veneitä eli niin kutsuttuja perinneveneitä, jotka ovat nykyään turistien käytössä. Päivä päättyi yhteiseen kahvihetkeen.






Lauantai 6.6.

Lauantai oli matkapäivä ja lähdimme aikaisin aamulla hotellilta juna-asemalle ja sieltä kohti Porton lentokenttää. Tällä kertaa lensimme Portosta Milanon kautta Helsinkiin. Jatkolentomme Milanosta Helsinkiin oli tunnin myöhässä, mutta hyvin ehdimme Helsingin paikallisjunaan. Matkamme jatkui Pasilan kautta Saloon viimeisellä mahdollisella junalla. Matkaa teimme näin ollen kaiken kaikkiaan 18 tuntia.

Meillä oli ikimuistoinen viikko Portugalissa. Meidän otettiin erittäin hienosti vastaan Portugalissa ja matkan aikana saimme uusia ystäviä. Ihmiset olivat erittäin ystävällisiä, koulun ilmapiiri iloinen ja viikon aikana totuimme heidän tapaansa tervehtiä kahdella poskisuudelmalla. Tässä koulussa puhelimet ovat olleet kiellettyjä koko koulupäivän ajan vuoden verran myös välitunneilla. Opettajat kertoivat, että sillä on ollut erittäin hyvä vaikutus siihen, että oppilaat vuorovaikuttavat ja leikkivät keskenään välituntisin ja ovat siten rauhallisempia, kun tulevat oppitunneille oppimaan.

Lämpimät kiitokset Hermannin koululle ja Erasmus+ -hankkeelle, Moninaisuuden arvostaminen – Ole sellainen kuin olet, tästä hienosta kokemuksesta.

Marja ja Maarit








sunnuntai 7. kesäkuuta 2026

9A:n leirikoulumatka Berliiniin 19.-21.5.2026


Tiistai 21.5.

Lähdimme koululta 3.30 aamuyöstä, bussimatka meni hyvin vaikka olikin vähän äänekästä meininkiä. Saavuttiin n. 8 aikaan ja odoteltiin lentokentällä laukkuja. Sitten junamme ei kulkenutkaan vandalismin takia, joten pienen episodin jälkeen otimme toisen, ja pääsimme hostellille. Jätimme laukut hostellin epämääräiseen kellariin ja menimme illuseum-museoon, jonka jälkeen jatkoimme matkaa currywurst-paikan kautta katsomaan east side gallerya. Pienen tauon ja kauppareissun jälkeen menimme takaisin hostellille ja saimme levätä ensimmästä kertaa lennon jälkeen. Tauon jälkeen menimme Tommy Hilfiger- ja Haribokaupan kautta pitsalle ja katsoimme Vilpas-peliä Iidan tabletilta. Sitten palasimme hostellille ja päivä oli paketissa.



Keskiviikko 20.5.

Keskiviikkoaamu alkoi kaupunkikierroksella, ja kierroksen päätyttyä Checkpoint Charlielle kävimme Döner-kebabilla. Kävimme vakoilumuseossa jossa opimme kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Museon jälkeen oli aika Amazing race-kilpailulle. Ryhmille jaettiin ohjeet ja rahat ja kaikki lähtivät eri puolille Mall of Berliniä. Kauppakeskuksessa kuvattiin videoita paikallisten kanssa, otettiin taiteellisia kuvia ja ostettiin tulijaiset entiselle luokanvalvojallemme. Kisailun jälkeen oli vapaa-aikaa kauppakeskuksessa ja monta hyvää ja hyödyllistä löytöä tehtiin. Shoppailun jälkeen väsynyt porukka pääsi hostellille ja oli aika pakata kimpsut ja kampsut ja mennä nukkumaan.



Torstai 21.5.

Torstaiaamulla lähdimme aikaisin lentokenttää kohti ja tunnelma oli väsynyt, mutta positiivinen siitä huolimatta. Lentokentällä aikamme vietettyä lento lähti kohti kotia. Suomen puolella odotimme jälleen laukkujamme, mutta tällä kertaa ei niin pitkään kuin Berliinin puolella. Bussin lähdettyä tunnelma oli hieman haikea mutta siltikin positiivisen puolella.



9A

perjantai 29. toukokuuta 2026

Saksalaiset Erasmus+ vieraat Salossa


Maanantai 20.4.

Maanantai aamu alkoi sillä, että saavuimme koululle. Menimme oman lukujärjestyksen mukaan oppitunnille tunniksi, jonka jälkeen siirryimme 2. kerroksen aulaan, jossa rehtori piti pienen tervetuliaispuheen. Sen jälkeen oli vähän yhteistä ohjelmaa, josta jatkoimme taas omille tunneille. Iltapäivällä menimme Itsenäisyyden museoon, jonka jälkeen päivä päättyi.






Tiistai 21.4.


Menimme aamulle Steissille, jossa oli yhteisiä pelejä ja aktiviteetteja. Sen jälkeen menimme koululle syömään lounasta ja lounaan jälkeen meille pidettiin yksityinen köksäntunti, missä leivoimme karjalanpiirakoita.






Keskiviikko 22.4.


Tapasimme juna-asemalla klo 7.50 ja sen jälkeen jatkoimme Turkuun. Turussa menimme ensin Vimmaan tekemään personalisoidut kangaskassit. Sen jälkeen menimme Hansakortteliin syömään ja saimme n tunnin vapaa-aikaa. Sen jälkeen jatkoimme Aboa Vetus Ars Novaan, jossa opas piti meille kierroksen. Tämän jälkeen ohjelma päättyi ja sai halutessaan jäädä pidemmäksi aikaa Turkuun.









Torstai 23.4.


Aamulla menimme oman lukujärjestyksen mukaan ja sen jälkeen jatkoimme K4 luokkaan, jossa pidettiin retkeilyopastus. Sen jälkeen söimme lounasta ja lähdimme bussilla Teijoon. Siellä kävelimme nuotiopaikalle, jossa sitten kokkasimme ruokaa omilla retkikeittimillä. Sen jälkeen tulimme takaisin Saloon bussilla ja päivä päättyi.







Perjantai 24.4.


Aamu alkoi Veturitallilla, jossa näimme Hannu Hautalan näyttelyn. Sen jälkeen oli hetki vapaa-aikaa, jonka jälkeen oli ruokailu. Sen jälkeen kävelimme Elektroniikkamuseolle, jossa meille pidettiin opastettu kierros. Sen jälkeen päivä päättyi ja oli vapaa-aikaa, kunnes illalla tapasimme juna-asemalla ja oli saksalaisten aika lähteä kotiin.