tiistai 24. marraskuuta 2015

Thaimaalainen iltapäivä kotitalousluokassa

Tänään kokoonnuimme koulun jälkeen kerhoilemaan Thaimaa-teemalla.
Innokkaat oppilaat valmistivat thaimaalaista ruokaa thaimaalaisen opettajan ohjauksessa. Mukana oli oppilaita valmistavan opetuksen ryhmästä ja muutamia oppilaita perusopetusryhmistä, tyttöjä ja poikia. Koulun opettajista kerhossa ohjasivat Tiina Järvinen, Pirjo Hakala ja Sanna Nousiainen.

Innokkaat oppilaat valmistivat ripeästi thaimaalaisilla resepteillä Pad thai ruokia, jättikatkaravuilla ja broilerilla. Jälkiruoaksi maistuivat keitetyt banaanit kookoskinuskin kera.


Pad thai broileri valmistumassa



Jälkiruokakinuski kiehumassa

Banaanit keitettiin kuorineen ja paloiteltiin kypsennyksen jälkeen



Jättikatkarapu Pad thai -ruokaan rouhittiin ja paahdettiin maapähkinöitä


Annokset koristeltiin limetillä ja korianterilla





Vihdoin päästiin nauttimaan lopputuloksesta. Useimmat nauttivat ruoan oikeaoppisesti puikoilla tai ainakin kokeilivat puikoilla syömistä, mutta helpoiten aterian sai  nautittua haarukan avulla.

Iltapäivän kerho ja ateria oli onnistunut kokonaisuus. Tällainen kerhoilu saattaa keväällä saada jatkoakin.

torstai 19. marraskuuta 2015

Thaimaa marraskuisessa Salossa


Marraskuun alussa äidinkielen luokan sisustus vaihtui Thaimaa-teemaan. Seitsemäsluokkalaiset olivat valmistaneet kymmeniä paperilyhtyjä luokan koristelua varten. Upea väriloisto ulkona vallitsevan harmauden vastapainoksi!










Lyhtyjen lisäksi kuvistunneilla on valmistunut muutamia värikkäitä maskeja.


Valinnaisen kotitalouden ryhmät valmistivat Kanakeittoa Thaimaan tapaan.




lauantai 7. marraskuuta 2015

Hermanni Firenzessä



Eräänä lokakuisena lauantaina Hermanni sujahti sinisen repun uumeniin ja aloitti ensimmäisen matkansa toiselle puolelle Eurooppaa. 
Tuntien pimeyden ja matkustamisen jälkeen Hermanni saapui määränpäähänsä Italian Firenzeen yhdessä matemaattisten aineiden opettajan Marjaanan kanssa. Sää Firenzessä oli kesäisen lämmin, nähtävää ja koettavaa olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa.
Ensimmäinen päivä kului tutustuen Firenzen nähtävyyksiin. Lukuisia upeita kirkkoja, kuten tuomiokirkko Santa Maria del Fiore sekä 150 vuoden rakentamisen jälkeen valmistunut Duomo. Kaupungissa oli myös kilometreittäin kapeita kujia, kauniita rakennuksia sekä komeita siltoja. Kaupunki on täynnä taidetta ja historiaa.
Matkan tarkoituksena ei kuitenkaan ollut pelkkien nähtävyyksien ihasteleminen vaan osallistuminen koulutukseen. Viikon mittainen kurssi käsitteli globaalikasvatusta ja sen opetusta toiminnallisuuden kautta. Tarkemmin sanottuna sitä, miten ihmiset, oli kyse sitten lapsista, nuorista tai aikuisista, saadaan pohtimaan maailmaa kokonaisuutena, miten erilaista ja eriarvoista elämää ihmiset eri puolilla maailmaa elävät. Toiminnallisuudella tarkoitetaan sitä, että oppiminen ja työskentely ei tapahdu opettajajohtoisesti vaan yhdessä keskustellen, pohtien, leikkien, rakentaen ja kokeillen.
Pitkistä päivistä huolimatta viikko oli antoisa. Hermannikin pääsi kokeilemaan erilaisia menetelmiä ja keinoja oppia ja opettaa. Hermanni pääsi myös nauttimaan italialaisten ystävällisyydestä ja kutsuja vierailuille eri puolille Italiaa sateli kurssin muilta osallistujilta.
Hermannia ja Marjaanaa matka Firenzeen hymyilyttää vielä pitkään. Matka osoitti sen, ettei etenkään englannin tunneilla auta nukahdella, sillä yhteinen kieli on avain yhteisille kokemuksille ja vitseille muiden eurooppalaisten kanssa. Saattaa sitä viikossa pastasanaston lisäksi oppia sanan jos toisenkin italiaa.

*        Marjaana Hoikkalan koulutus Firenzessä on osa Hermannin koulun kansainvälistymishanketta, jonka rahoitus tulee Erasmus+ -hankkeesta ”Tavoitteena kielitaitoinen monikulttuurinen maailmankansalainen”

Hermanni-maskotti


Hei!
Olen Hermanni. Minut on valmistettu käsityötunneilla syksyllä 2015. Kierrän oppilaiden ja opettajien mukana kansainvälisissä kohteissa ja kerron kokemuksistani tässä blogissa.
Ota yhteyttä kansainvälisten asioiden yhteysopettaja Sanna Nousiaiseen, jos haluat minut mukaan matkallesi.




Unkarilaista ruokaa kotitaloustunneilla 

 JÓ ÉTVÁGYAT! Hyvää ruokahalua!

Yhdeksännen luokan valinnaisryhmät pääsivät valmistamaan unkarilaista ruokaa lokakuussa. Opettaja valitsi menun, jonka oppilaat toteuttivat:

Gulassikeitto vehnäpuikiloiden kera
Jälkiruoaksi makeita, rahkatäytteisiä ohukaisia.




Näistä ruoista ihastuneita kommentteja sai etenkin pääruoka ja ohukaiset. Vehnäpuikiloita jäi runsaasti nauttimatta. Vedessä keitetyt tangot eivät ihastuttaneet maullaan eikä rakenteellaan kriittisiä maistelijoita.