Meillä oli ilo tulla valituksi koulumme edustajiksi Erasmus+ hankkeen vierailuviikolle Unkariin toukokuussa 2018.
Lähdimme aikaisin sunnuntaina kohti Helsinkiä. Lentokentälle päästyämme veimme laukut ja menimme runsaalle aamupalalle. Lento sujui mukavasti ja saatiin vähän huilattuakin. Budapestin päässä meitä oli vastassa opettajat sekä host-perheet.
Maanantai oli ensimmäinen koulupäivämme Unkarissa. Aamulla tutustuimme kouluun, muihin vaihto-oppilaisiin ja isäntäoppilaisiin. Teimme kaikenlaisia aktiviteetteja, joiden avulla pääsimme tutustumaan toisiimme. Äänestimme myös parhaimman logon logokilpailussa. Hermannin Saran työ voitti! Söimme lounaan koulussa, keittoa sekä pastaa ja kanaa. Lounaan jälkeen lähdimme Budan linnaan ja sieltä host-perheisiin. Hostini Júlialla oli tanssitunti, joten menin katsomaan sitä. Tanssitunnin jälkeen söimme päivällisen ja tämän jälkeen vietimme aikaa yhdessä kunnes menimme nukkumaan.
Tiistaina vietimme lähes koko päivän koululla projektitöiden parissa. Jokaisen maan oppilaat esittivät oman esityksensä koulunsa oppilaskunnasta ja sen toiminnasta. Teimme myös pareittain isäntien kanssa työn täydellisestä koulupäivästä ja askartelimme lasten oikeuksiin liittyviä asioita. Päivän teemana oli lasten oikeudet. Koulu alkoi klo 9 ja päättyi noin klo 15. Siitä jatkoimme kuitenkin vielä konserttiin, jonka koulu oli järjestänyt. Konsertti kesti kuuteen ja sitten palasimme koteihin.
Keskiviikkona emme olleet koulussa ollenkaan. Olimme katselemassa nähtävyyksiä koko päivän. Kävimme lasten rautatieasemalla ja teimme lyhyen kierroksen junalla. Sen jälkeen kävimme János-vuorilla. Käytimme tuolihissiä. Sen jälkeen kävimme vielä katsomassa parlamenttia Budapestin keskustassa. Tämän jälkeen kävimme István Bazilika-kirkossa. Illalla menimme perheisiin ja kävin isäntäperheen kanssa keilaamassa.
Torstai-aamulla teimme quiznetic pelejä koululla. Pelien jälkeen menimme keskustaan ja sieltä veneajelulle Tonavalle. Veneilyn jälkeen menimme vierailemaan Margoret-saarelle ja sieltä koteihin ja kauppakeskuksiin viiden aikoihin.
Perjantaina olikin jo jäähyväisten aika ennen lauantain kotimatkaa.
Kuvat kertovat tunnelmistamme ja siitä, kuinka paljon ehdimme kokea.
Vilma ja Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti