maanantai 23. helmikuuta 2026

Valmistava Erasmus+ -vierailu Berliiniin ja Prahaan

Valmistava Erasmus+ -vierailu Berliiniin ja Prahaan
16.2.-21.2.2026

Saavuimme Berliinin lentoasemalle maanantaina klo 12.35. Lähdimme junalla kohti Saksan Berliinissä sijaitsevaa Carlo-Schmid-Oberschule-yhtenäiskoulua, jossa on reilut 1000 oppilasta ja 115 opettajaa. Matka taittui kahdella eri junalla ja lopuksi bussilla. Koulussa meitä oli vastaanottamassa opettajat Beata ja Martin. Vaihdoimme kuulumisia, meille esiteltiin maaliskuun vastavierailun ohjelma ja sovimme seuraavan päivän ohjelmasta. Berliinin koulun Erasmus+ hankkeen aiheena on demokratia ja Saksaan lähtevät Hermannin koulun Erasmus+ -oppilaat tekevät pienen esityksen Suomesta, Hermannin koulusta ja siitä, miten demokratia esiintyy koulussamme. Päivän päätteeksi yhteysopettajamme opasti lataamaan puhelimeen sovelluksen BVG (Berliner Verkehrsbetriebe), jonka avulla pystyimme ostamaan 48 tunnin Berlin Welcome Cardin. Tämän avulla matkustaminen onnistui luontevasti vaihtamalla paikallisjunia, kaukojunia, metroa ja bussia. Matka koulun ja hotellin välillä oli noin 15 km, mutta matkaan oli varattava aikaa reilu tunti. Tulevaa Erasmus+ kouluvierailua varten oli helpottavaa, että kulkureitit tuli selvitettyä. Kuvassa koulun ja hotellin välinen etäisyys.










Seuraavana päivänä tutustuimme paremmin Carlo-Schmid-Oberschule-kouluun ja vierailimme matematiikan ja espanjan oppitunneilla. Oppilaat olivat todella avoimia ja halusivat keskustella paljon kanssamme ja kertoa opiskelusta saksalaisessa koulussa. He olivat myös hyvin kiinnostuneita Suomesta. Tapasimme kouluvierailun aikana kaksi oppilasta, jotka ovat tulossa vastavierailulle Suomeen. Kuvissa Erasmus+ yhteysopettajamme historian ja espanjan opettaja Martin sekä kuvataiteen opettaja Steve, jotka tulevat saksalaisten oppilaiden kanssa vierailulle Suomeen huhtikuussa viikolla 17. Kuvassa koulun takapihalta löytyi rakenteilla oleva oma puutarha mehiläispesineen, josta koulun oppilaat pitävät huolta. Kouluvierailun aikana saimme ideoita oman Erasmus+ -hankkeen Moninaisuuden arvostaminen – Ole sellainen kuin olet toteuttamiseen. Koulupäivän jälkeen vierailimme Berliinin muurilla.

 





Keskiviikkona kävimme Berliinin Brandenburgin portilla, holokaustimuistomerkillä, Führerinbunkerin (1945) paikalla olevalla parkkialueella ja Berliinin televisiotornissa. Vastaavat vierailukohteet voimme toteuttaa myös Prahaan lähtevien oppilaiden kanssa, koska meillä on vihreä siirtymä Ruotsin kautta laivalla ja siitä junalla Berliinin kautta Prahaan. Berliinistä matka jatkui junalla kohti seuraavaa valmistavan vierailun kohdetta Prahaa. Matka Berliinistä Prahaan junalla kesti noin 4 tuntia ja rata kulki Elbe-joen varressa. 






Torstaipäivä oli varattu valmistavaan vierailuun Tšekin Prahassa sijaitsevaan Velké Přílepyn Základní škola -kouluun. Yhtenäiskoulussa on noin 450 oppilasta, joista reilut 200 oppilasta ovat yläkoulussa. Tšekin yläkoulussa ovat vuosiluokat 6, 7, 8 ja 9. Koko koulu oli valmistautunut tuloomme ja saimme erittäin lämpimän vastaanoton. Yksi luokka ja käytävän ilmoitustaulu oli koristeltu meidän tuloamme varten oppilaiden tekemillä piirustuksilla ja kolme oppilasta pitivät meille hienon esitelmän Tšekistä. Yhteysopettajamme Lucie oli hyvin innokas saadessaan meidän vierailulle ja hän oli valmistellut hienot ohjelmat projektiamme varten, joihin tutustuimme yhdessä koulun rehtorin Pavlinan kanssa. Tämä on Základní škola -koulun kanssa ensimmäinen kansainvälinen yhteistyö ja ryhmäliikkuvuus Prahaan toteutetaan lokakuussa viikolla 43. Vastavierailulle oppilaat tulevat Suomeen viikolla 11 maaliskuussa 2027.




Perjantaina pidimme esitelmän Salosta, Hermannin koulusta ja siitä, keitä me Marja ja Maarit olemme. Jatkoimme keskustelua yhteistyöstämme ja vaihdoimme ajatuksia kouluistamme. Kouluvierailun aikana saimme tutustua kolmen eri oppiaineen tunneille. Koulussa ei ollut virallista CLIL-opetusta, mutta opettajat olivat valmistelleet vierailuamme varten oppitunnit ensimmäistä kertaa englanniksi oppilaille. He olivat hyvin kiinnostuneita CLIL-opetuksesta ja olivat halukkaita kehittämään tätä koulussa. Myös me saimme uusia ideoita omaan opetukseemme. Torstaina illalla ja perjantaina koulupäivän jälkeen meillä oli aikaa tutustua Prahaan keskustaan ja sen upeaan arkkitehtuuriin.

 








Kiitämme lämpimästi mahdollisuudesta osallistua valmistelevalle vierailulle.

Marja Kaunisto ja Maarit Vainio

Hermannin koulu, Salo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti