torstai 7. maaliskuuta 2019

Salosta Kiinaan ja takaisin

Annukka Kinnarilla oli paljon syvällistä ja mielenkiintoista kerrottavaa Kiinasta sekä maantiedon, englannin että historian tunnilla.


Salon lukion vaihtarit vierailulla

Viisi vaihto-oppilasta Saksasta, Italiasta, Espanjasta ja Argentiinasta kävi puhumassa äidinkieltään valinnaiskielten tunneilla. Samalla saimme kuulla heidän kotimaastaan.

Warm uppia

Vilppaan jenkkivahvistus Brandon Taylor kävi pitämässä pojille koristreenit. Opekin oli niin flowssa, ettei muistanut ottaa kuvia!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Burkhan takaa

Toimittaja Hia Sjöblom kertoi naistoimittajien kouluttamisesta ja naisten arjesta Afganistanissa.



tiistai 5. maaliskuuta 2019

Eroja ja yhtäläisyyksiä

Ashley Long tulee kännykkäkapungista Kiinasta. Hän oli innoissaan nähdessään Meriniityllä Nokian entiset rakennukset!
Karjalanpiirakka on hänen herkkuaan!
Koulupäivä Kiinassa on 8-17.30 ellei jatka iltatunneilla!!!
Kahden miljoonan asukkaan kaupungissa ei välttämättä mahdu ruuhkametrosta ulos omalla pysäkillä. Do you know what is rush hour? Emme tiedä.
Mutta sitten tunki viisi luokkaa samaan käytävään yhtaikaa. Tiedämme sittenkin!!

Kyllä matkailu ja kansainvälisyys avartaa!




What's going on??


Vietämme 4.-8.3. Hermannissa Ylhäistentiellä koko koulu kansainvälistä teemaviikkoa.

Viikon ohjelmassa mm:
Päivänavaukset viikon jokaisena päivänä maanosittain valinnaisaineryhmä Hermanni Connecting People
Päivänavauksiin liittyy linkki,  jonka luokat katsovat päivänavauksen jälkeen. Videossa esitellään nuorten elämää kyseisessä maanosassa.
Valuuttavisa: tunnista eri maiden seteleitä
Aulatiloissa valokuvia Afganistanista, tarinaa kv-hankkeistamme, vitriineissä matkamuistoja maailmalta, pyykkinarulla t-paitoja lähes 100:sta eri maasta!
Torstaina iltapäivällä oppilaiden ideoima ja toteuttama kv-kahvila, herkkuja eri maista.
Pitkin viikkoa eri oppitunneilla kansainvälisiä ja maailmalla työskennelleitä salolaisia vieraita kertomassa kokemuksistaan eri kielillä: viisi vaihto-oppilasta Salon lukiosta, kiinalainen yliopistovaihtari Aalto-yliopistosta, kuvataiteilija Andréa Vannucchi, valokuvaaja Sander Vill, teologi Stefanie Rosendal Saksasta, Kiinan tuntija Annukka Kinnari, Terhikki Lehtonen kaupungilta, Sambeau Sam-Koskitanner (vuoden 2008 pakolaisnainen) Kambodzhasta, Hia Sjöblom kertoo afganistanilaisten naistoimittajien kouluttamisesta, Vilpas Vikingsin ulkomaalaisvahvistukset liikuttavat ja Swivelin unkarilainen Erika Pala tanssittaa!





Teemaviikon väriloistoa

T-paitoja eri maista ja paljon muuta!